2017/06/11

YLIOPPILAS 2017

Lauantaina 03.06.2017 sain käteeni ylioppilastutkintotodistuksen. Takanani on seitsemänkymmentäkuusi hyväksytysti suoritettua kurssia, kolmetoista koeviikkoa, kuudet ylioppilaskokeet (äidinkieli, lyhyt matematiikka, pitkä englannin kieli, psykologia, terveystieto ja lyhyt espanjan kieli) ja kolme lukiovuotta. Enkä vaihtaisi mitään niistä pois, en mitään.

Vaikka lukio olikin osin raskas ja stressin täyteinen kokemus, siitä myös sai paljon. Lisääntyneiden tietojen ja taitojen lisäksi kasvoin henkisesti noiden kolmen vuoden aikana aivan älyttömästi, löysin elämälleni arvot ja tiedän nykyään, mitkä asiat ovat tärkeässä asemassa elämässäni, mitä tahdon saavuttaa ja mitä arvostan muissa ihmisissä ja elämässä ylipäätään. Se fiilis, mikä mussa tällä hetkellä vallitsee, kaikkien noiden kolmen vuoden jälkeen, on sanoinkuvaamaton. Tuntuu sinänsä hyvältä jättää taakse se kaikki taakka, mitä lukiosta mun selän päälle kertyi. Tuntuu hyvältä tietää, että on suoriutunut niistä tavoitteista, joita itselleen niiden kolmen vuoden aikana asetti ja tuntuu hyvältä, että olen oikeasti saavuttanut jotakin - että olen päässyt ylioppilaaksi. Mutta silti, samaan aikaan, tuntuu haikealta, että se kaikki on nyt ohi. Että pitää jättää taakseen se upea lukioympäristö, ne upeat ystävät, kurssitoverit ja loppujen lopuksi se hieno lukion henkilökuntakin. Mutta mitään siitä en koskaan tule unohtamaan. Niihin kolmeen vuoteen mahtui niin paljon hyvää, sen kaiken stressaamisenkin keskelle. Ja niistä hyvistä asioista, muistoista ja ihmisistä, aion pitää kiinni. Toivottavasti koko loppuelämäni. 

Lauantai alkoi lakkiaisjuhlalla lukiolla. Kuunneltiin oikeasti koskettavia puheita, musiikkia ja laulua, noudettiin ylioppilastutkintotodistukset, mahdolliset stipendit ja lakki koko salin edestä. Painettiin lakit päähän, laulettiin gaudeamus igitur ja kuunneltiin uuden ylioppilaan puhe. Taputettiin, monta kertaa. Siirryttiin ulkosalle, otettiin vastaan onnitteluja ja ruusuja, valokuvattiin, halailtiin. Siitä jatkettiin juhlimaan, ensin Eetulle ja sitten minun omiin juhliini. Nautittiin ruuasta, herkuista, bändistä, risteilystä. Tavattiin uusia ihmisiä ja keskusteltiin myös vanhojen tuttujen, sukulaisten ja ystävien kanssa. 

Se kaikki oli upeaa. Ne kolme vuotta, se fiilis ja ne kokemukset, juuri se lauantai ja sen päivän tapahtumat, se kaikki. 
 photo DSC_1452BW_zpsehjy2pvr.png  photo DSC_1351BW_zps3bmwkgx5.png  photo DSC_1360BW_zpsvgrzqtw0.png photo DSC_1346_zpsi4xl0it8.png photo DSC_0825X2_zps0yy0opyp.png

2017/05/28

UNOS POCOS DÍAS MÁS

Pääsykokeet jäivät taakse 16.5. ja ehkä hieman yllätin itsenikin, miten hyvin ne mun lukumäärään nähden menivät. Pikkuhiljaa pää ja kroppakin ovat päässeet loman makuun. Stressin sotkuista aletaan olemaan selvitty, vaikka välillä käväistiinkin epätoivon puolella ja mietittiin, loppuuko tämä todella koskaan. Meni yli viikko vielä pääsykokeidenkin jälkeen, ennen kuin oma mieli pääsi kiinni siihen, että ei todella ole enää mitään stressattavaa. Että tämä opiskelu-urakka on nyt ohi  ainakin kesän ajaksi. Viikon, hieman ylikin, elin vielä siinä tunteessa, ettei tästä tule loppua. Vaikka tiedostin, ettei enää ole aherrettavaa, silti kropan valtasi se tunne, että ehei - tämä ei ollut vielä tässä. Odotin ja odotin sekä samalla pääsin hitaasti, mutta varmasti, eroon niistä ajatuksista ja tunteista. Siitä tyhjyydestä ja stressistä, jolle ei ollut mitään syytä. Nyt vihdoin alkaa helpottamaan, mutta edessä olisi vielä yksi porras  nimittäin valmistujaiset. 

Mua ehkä hieman jo jännittääkin. Nyt alkavalla viikolla on vielä paljon tehtävää, paljon panikoitavaa, kiirettä ja hälinää. Viimeisiä valmisteluita ylioppilasjuhlia varten – mekon ja sen lyhentämisen kanssa pienen pientä järjen menettämistä (koska sekin tapahtuu vasta perjantaina!!!), leipomista, kenraaliharjoitukset ja vielä muutamat ostokset H-hetkeä varten. Kampauksenkin kanssa pitäisi tehdä päätöksiä ja ideat on tällä hetkellä todella ympäripyöreitä: kiinni en halua ja kiharat haluan  ongelmana onkin se, millaiset. Netistä ollaan selattu kasapäin kuvia, muttei mieleistä mallia löydy mistään (ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan). Ja kun luulisi, että mietinnät loppuisivat siihen, niin vähän kyllä alkaisi myös pelottamaan lauantain sää, joka ilmatieteenlaitoksen ennusteesta ei juurikaan nostata hymyä huulille. Jäädytäänkö vai kastutaanko, vai kenties molempia? – kysymys, jonka vastauksena haluaisin kuulla, ettei kumpaakaan.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, eikös se niin mennytkin?..  
 photo DSC_0503_zpsl5mtbjnx.png photo DSC_0505_zpsxcbq9nqo.png photo DSC_0507_zpsgnz8n3eb.png photo DSC_0511_zpsgg1huyfx.png

2017/05/05

¿CÓMO ESTOY?

Viimeiset kuukaudet, mitä ne ovat pitäneet sisällään?

Maaliskuun täytti stressi. Nenän edessä oli kasoittain kirjoja, joiden sisältöjä tankattiin vauhdilla. Haasteita, joiden eteen aherrettiin enemmän ja vähemmän täysillä. Ahdistusta, hermoromahduksia ja valvottuja öitä. Taistelua omien tavoitteiden saavuttamiseksi, taistelua siitä, mitkä asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Henkistä vääntöä, fyysistä väsymystä. Tähän astisista haasteista maaliskuun haasteet olivat ylivoimaisesti raskaimpia ja pääasiassa nekin johtuivat omista, korkeista, tavoitteista. Tavoitteista, joiden epäonnistumiselle en antanut pääkopassani tilaa. Tavoitteista, joissa onnistuminen olisi ollut yksi elämän kohokohdista - mutta homma taisi mennä "vähän" ylitse? Kantapään kautta päädyttiinkin oppimaan, että joskus on hyvä vaan myöntää itselleen, ettei johonkin pysty tai ettei henkiset voimavarat enää yksinkertaisesti riitä. Ja sitten madalletaan tavoitteita sen mukaan..

Huhtikuun alkaessa mieliala nousi. Kirjoitusten jälkeen oli pakko irrottautua oppikirjoista täysin ja nauttia omasta olostaan, vapaudestaan ja rauhastaan. Kolmen viikon täyskieltäytyminen opiskelusta oli paikallaan ja sekin aika oikeasti levättiin. Rauhoituttiin. Heitettiin ajatukset naulakkoon - ja ihan vaan oltiin. Katseltiin televisiota yöhön ja nukuttiin ohi keskipäivän. Tartuttiin pitkästä aikaan kameraan, valokuvattiin ja nautittiin aurinkoisesta säästä, vaikka pakkasella vielä oltiinkin.

Kohokohtana oli kuun puolessa välissä matka kohti Mikkeliä ja Jyväskylää. Otin elämää niskasta kiinni ja aikataulutin mun päivät etukäteen - niin, että pystyin muun tekemisen ohella myös lukemaan. Tein asioita, joita en ole tehnyt moneen vuoteen. Kävin ratsastamassa kuuden vuoden tauon jälkeen ja pääsin palaamaan siihen vanhaan, joka joskus oli todella suuri osa mun elämää. Sen lisäksi vietin aikaa sukulaisten kanssa ja tapasin yhden nettikavereistani ensimmäistä kertaa. Tutustuin Jyväskylään ja kirjaimellisesti ehkä vähän ihastuinkin tuohon kaupunkiin. Se viikko oli täydellinen, ja siihen viikkoon palaisin, jos voisin. Jos sen vain saisin takaisin. Sillä viikolla koin niin paljon asioita, jotka vain ja ainoastaan hymyilyttää jälkikäteen.

Tästä sitten jatketaan. Kohti pääsykokeita, kohti valmistujaisia. Kohti uusia haasteita ja vauhdilla kohti kesää. 
 photo DSC_0083_zps4rys2omq.png
 photo DSC_0082_zpsgd9tydoy.png