2017/05/05

¿CÓMO ESTOY?

Viimeiset kuukaudet, mitä ne ovat pitäneet sisällään?

Maaliskuun täytti stressi. Nenän edessä oli kasoittain kirjoja, joiden sisältöjä tankattiin vauhdilla. Haasteita, joiden eteen aherrettiin enemmän ja vähemmän täysillä. Ahdistusta, hermoromahduksia ja valvottuja öitä. Taistelua omien tavoitteiden saavuttamiseksi, taistelua siitä, mitkä asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Henkistä vääntöä, fyysistä väsymystä. Tähän astisista haasteista maaliskuun haasteet olivat ylivoimaisesti raskaimpia ja pääasiassa nekin johtuivat omista, korkeista, tavoitteista. Tavoitteista, joiden epäonnistumiselle en antanut pääkopassani tilaa. Tavoitteista, joissa onnistuminen olisi ollut yksi elämän kohokohdista - mutta homma taisi mennä "vähän" ylitse? Kantapään kautta päädyttiinkin oppimaan, että joskus on hyvä vaan myöntää itselleen, ettei johonkin pysty tai ettei henkiset voimavarat enää yksinkertaisesti riitä. Ja sitten madalletaan tavoitteita sen mukaan..

Huhtikuun alkaessa mieliala nousi. Kirjoitusten jälkeen oli pakko irrottautua oppikirjoista täysin ja nauttia omasta olostaan, vapaudestaan ja rauhastaan. Kolmen viikon täyskieltäytyminen opiskelusta oli paikallaan ja sekin aika oikeasti levättiin. Rauhoituttiin. Heitettiin ajatukset naulakkoon - ja ihan vaan oltiin. Katseltiin televisiota yöhön ja nukuttiin ohi keskipäivän. Tartuttiin pitkästä aikaan kameraan, valokuvattiin ja nautittiin aurinkoisesta säästä, vaikka pakkasella vielä oltiinkin.

Kohokohtana oli kuun puolessa välissä matka kohti Mikkeliä ja Jyväskylää. Otin elämää niskasta kiinni ja aikataulutin mun päivät etukäteen - niin, että pystyin muun tekemisen ohella myös lukemaan. Tein asioita, joita en ole tehnyt moneen vuoteen. Kävin ratsastamassa kuuden vuoden tauon jälkeen ja pääsin palaamaan siihen vanhaan, joka joskus oli todella suuri osa mun elämää. Sen lisäksi vietin aikaa sukulaisten kanssa ja tapasin yhden nettikavereistani ensimmäistä kertaa. Tutustuin Jyväskylään ja kirjaimellisesti ehkä vähän ihastuinkin tuohon kaupunkiin. Se viikko oli täydellinen, ja siihen viikkoon palaisin, jos voisin. Jos sen vain saisin takaisin. Sillä viikolla koin niin paljon asioita, jotka vain ja ainoastaan hymyilyttää jälkikäteen.

Tästä sitten jatketaan. Kohti pääsykokeita, kohti valmistujaisia. Kohti uusia haasteita ja vauhdilla kohti kesää. 
 photo DSC_0083_zps4rys2omq.png
 photo DSC_0082_zpsgd9tydoy.png

2017/02/18

PENKKARIT 2017

Torstai.

Se päivä oli iloa, onnea. Naurua, hymyä, raikuvaa huutoa ja laulua. Ilmassa heiluvia käsiä, hyppyjä, tanssia. Meteliä, joka kumpusi suuresta, onnellisesta ja helpottuneesta joukosta lukionsa päättäviä abeja. Silloin oltiin pääosassa, silloin huudettiin täysillä TJ nollaa, kiusattiin pienempiämme ja laulettiin huonoilla lauluäänillä täysillä, välittämättä ympäröivistä ihmisistä. Irroteltiin, nautittiin. Korkattiin virallisesti lukuloma ja jätettiin lukion oikeat koulupäivät lopullisesti taakse. Vietettiin viimeisiä hetkiä vuosiluokkamme kesken. Sen porukan kesken, johon kaikesta huolimatta tunsin kuuluvani. Sen porukan, jonka tulen aina muistamaan enemmän tai vähemmän onnellisista ja ratki-riemukkaista hetkistä. 

Torstai oli ikimuistoinen, onnellinen ja koomainen päivä. Torstai oli lukion päättämisen juhlaa, abivideota, karkkien heittelyä, vilkutuksia. Pukeutumista, hassuttelua. Sitä odotettiin, sitä stressattiin. Sitä vietettiin parhaimman porukan keskellä: ystävien, jotka teki juuri tästä lukiosta mulle parhaimman paikan opiskella. Ystävien, joiden ansiosta jaksoin raahautua miltei jokaiselle matematiikan oppitunnille, ja joiden ansiosta en romahtanut opiskelutaakkaani täysin. Joiden kanssa jaettiin kaikki se stressi, onni ja ilo, jotka lukio toi nenän eteen.

Mulle parempaa paikkaa opiskella ei olisi ollutkaan. Kiitokset kuuluu kaikille, jotka teki tästä matkasta upean (ja ei-niin-kamalan-stressaavan). Ystäville, opiskelutovereille. Kumppanille, läheisille. Niille, jotka olivat mukana miltei joka hetkessä. Niille, jotka olivat tukena, kaverina, kun tarve vaati.

Kiitos v.lk -14 ja Kuopion Lyseo. 
 photo DSC_0952_zpsz6qsjgju.png  photo DSC_0948_zpsbbeerkgd.png

2017/01/04

MUNDO MARAVILLOSO

Taivaalla paistoi aurinko, se aurinko, jota ei Suomessa näe talvisin kuin vilaukselta. Pilvet karkasivat horisontin taa, lämpöasteet nousivat melkein kahteenkymmeneen. Meren tuoksua ja hurjaa tuulta. Värejä, vuoria ja mutkikkaita teitä. Se maa, johon olen ihastunut.

Sielu ja mieli lepäsi, rauha valtasi kropan ja stressi katosi pääkopasta. Elämä tuntui nautinnolta ja jokainen hengenveto oli kirjaimellisesti pala taivasta. Rakkaus kainalossa, hymy korvissa. Naurua, iloa, lämpöä. Pitkiä yöunia ja venytettyjä iltoja. Hiljaisuutta ja kauppakeskusten korvia kiroavaa meteliä. Palmuja koristamassa kadun varsia, vastaantulijoista huokuvaa onnea ja iloa. Málagan suurenmoiset vaaleanpunaiset jouluvalot, Tarifan henkeäsalpaava hiekkaranta, kipeät jalkapohjat ja melkein kymmenentuhatta askelta päivittäin. Se toi mulle ilon, onnen, jota kotoa ei saa. Asian, jota taas odottaa. Asian, jota ikävöidä. Asian, johon palata. Vielä joskus. 

Se toi kuvia muistikortin kätköihin. Muistoja, joita ripustaa seinälle. Muistoja, joille hymyillä jälkikäteen. Espanja vei mun sydämen jälleen. 
DSC_0816 DSC_07861
DSC_0643