2017/07/13

SONRISA

Viime viikot, etenkin viikonloput, ovat olleet pelkkää nautintoa. Iloa kasvoilla, naurua ja hiljaisuudesta nauttimista. Mikään, ei mikään voita sitä tunnetta, jonka saa laiturilla istuessa ja seuratessa auringon laskeutuvan horisontin taa. Lintujen laulun saattelemana ja kevyen kesätuulen koskettaessa kasvoja - mikään, ei mikään ole yhtä rauhoittavaa, yhtä ihanaa. 

Koska mä oon ihminen, joka ei kaipaa ainaista toimintaa. Mä en kaipaa riehumista, jatkuvaa keskustelua, täyttä suunnitelmaa. Mä kaipaan rauhaa, lempeyttä, hiljaisuutta, luontoa ja sen kauneutta. Mä kaipaan sitä, ettei ole suunnitelmaa. Että syöksytään vaan jonnekin. Mä kaipaan sitä, kun välillämme ei ole kiusallista hiljaisuutta. On vain hiljaisuus, josta voi ottaa kaiken irti. Jossa voi rauhoittua, nauttia toisen seurasta, nauttia maisemasta. Nauttia siitä kaikesta mitä on, ajatella sitä kaikkea mitä on. Siinä vaan on sitä jotakin. Jotakin kaunista, jotakin henkeä salpaavaa. Jotakin, jota mä rakastan. Jotakin, josta nauttisin joka ilta. Mutta etenkin siinä on sitä jotakin, jota muistella ja jota muistellessa hymy nousee huulille. Sitä ei voi kuvailla. Se vaan on.

Se on kaunista. Rauhallista. Mutta samalla sitä kaikkea onnea, onnea elämästä ja onnea siitä, mitä kaikkea on. Se on hymyä kasvoilla.
DSC_0220DSC_0217DSC_0159

2017/06/11

YLIOPPILAS 2017

Lauantaina 03.06.2017 sain käteeni ylioppilastutkintotodistuksen. Takanani on seitsemänkymmentäkuusi hyväksytysti suoritettua kurssia, kolmetoista koeviikkoa, kuudet ylioppilaskokeet (äidinkieli, lyhyt matematiikka, pitkä englannin kieli, psykologia, terveystieto ja lyhyt espanjan kieli) ja kolme lukiovuotta. Enkä vaihtaisi mitään niistä pois, en mitään.

Vaikka lukio olikin osin raskas ja stressin täyteinen kokemus, siitä myös sai paljon. Lisääntyneiden tietojen ja taitojen lisäksi kasvoin henkisesti noiden kolmen vuoden aikana aivan älyttömästi, löysin elämälleni arvot ja tiedän nykyään, mitkä asiat ovat tärkeässä asemassa elämässäni, mitä tahdon saavuttaa ja mitä arvostan muissa ihmisissä ja elämässä ylipäätään. Se fiilis, mikä mussa tällä hetkellä vallitsee, kaikkien noiden kolmen vuoden jälkeen, on sanoinkuvaamaton. Tuntuu sinänsä hyvältä jättää taakse se kaikki taakka, mitä lukiosta mun selän päälle kertyi. Tuntuu hyvältä tietää, että on suoriutunut niistä tavoitteista, joita itselleen niiden kolmen vuoden aikana asetti ja tuntuu hyvältä, että olen oikeasti saavuttanut jotakin - että olen päässyt ylioppilaaksi. Mutta silti, samaan aikaan, tuntuu haikealta, että se kaikki on nyt ohi. Että pitää jättää taakseen se upea lukioympäristö, ne upeat ystävät, kurssitoverit ja loppujen lopuksi se hieno lukion henkilökuntakin. Mutta mitään siitä en koskaan tule unohtamaan. Niihin kolmeen vuoteen mahtui niin paljon hyvää, sen kaiken stressaamisenkin keskelle. Ja niistä hyvistä asioista, muistoista ja ihmisistä, aion pitää kiinni. Toivottavasti koko loppuelämäni. 

Lauantai alkoi lakkiaisjuhlalla lukiolla. Kuunneltiin oikeasti koskettavia puheita, musiikkia ja laulua, noudettiin ylioppilastutkintotodistukset, mahdolliset stipendit ja lakki koko salin edestä. Painettiin lakit päähän, laulettiin gaudeamus igitur ja kuunneltiin uuden ylioppilaan puhe. Taputettiin, monta kertaa. Siirryttiin ulkosalle, otettiin vastaan onnitteluja ja ruusuja, valokuvattiin, halailtiin. Siitä jatkettiin juhlimaan, ensin Eetulle ja sitten minun omiin juhliini. Nautittiin ruuasta, herkuista, bändistä, risteilystä. Tavattiin uusia ihmisiä ja keskusteltiin myös vanhojen tuttujen, sukulaisten ja ystävien kanssa. 

Se kaikki oli upeaa. Ne kolme vuotta, se fiilis ja ne kokemukset, juuri se lauantai ja sen päivän tapahtumat, se kaikki. 
DSC_1452BWDSC_1351BWDSC_1360BWDSC_1346

2017/05/28

UNOS POCOS DÍAS MÁS

Pääsykokeet jäivät taakse 16.5. ja ehkä hieman yllätin itsenikin, miten hyvin ne mun lukumäärään nähden menivät. Pikkuhiljaa pää ja kroppakin ovat päässeet loman makuun. Stressin sotkuista aletaan olemaan selvitty, vaikka välillä käväistiinkin epätoivon puolella ja mietittiin, loppuuko tämä todella koskaan. Meni yli viikko vielä pääsykokeidenkin jälkeen, ennen kuin oma mieli pääsi kiinni siihen, että ei todella ole enää mitään stressattavaa. Että tämä opiskelu-urakka on nyt ohi  ainakin kesän ajaksi. Viikon, hieman ylikin, elin vielä siinä tunteessa, ettei tästä tule loppua. Vaikka tiedostin, ettei enää ole aherrettavaa, silti kropan valtasi se tunne, että ehei - tämä ei ollut vielä tässä. Odotin ja odotin sekä samalla pääsin hitaasti, mutta varmasti, eroon niistä ajatuksista ja tunteista. Siitä tyhjyydestä ja stressistä, jolle ei ollut mitään syytä. Nyt vihdoin alkaa helpottamaan, mutta edessä olisi vielä yksi porras  nimittäin valmistujaiset. 

Mua ehkä hieman jo jännittääkin. Nyt alkavalla viikolla on vielä paljon tehtävää, paljon panikoitavaa, kiirettä ja hälinää. Viimeisiä valmisteluita ylioppilasjuhlia varten – mekon ja sen lyhentämisen kanssa pienen pientä järjen menettämistä (koska sekin tapahtuu vasta perjantaina!!!), leipomista, kenraaliharjoitukset ja vielä muutamat ostokset H-hetkeä varten. Kampauksenkin kanssa pitäisi tehdä päätöksiä ja ideat on tällä hetkellä todella ympäripyöreitä: kiinni en halua ja kiharat haluan  ongelmana onkin se, millaiset. Netistä ollaan selattu kasapäin kuvia, muttei mieleistä mallia löydy mistään (ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan). Ja kun luulisi, että mietinnät loppuisivat siihen, niin vähän kyllä alkaisi myös pelottamaan lauantain sää, joka ilmatieteenlaitoksen ennusteesta ei juurikaan nostata hymyä huulille. Jäädytäänkö vai kastutaanko, vai kenties molempia? – kysymys, jonka vastauksena haluaisin kuulla, ettei kumpaakaan.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, eikös se niin mennytkin?..   DSC_0503DSC_0505DSC_0507DSC_0511